Kompensatorinen narsisti ja androgyyni

Lupasin edellisessä postauksessa valottaa nykyisia projektejani vähän paremmin. Nyt kun sen aika on, olen hiukan hukassa. En tiedä, kuinka niistä kertoisin. Mitä niistä voi kertoa? Mitä asioita niistä pitää kertoa, jotta idea edes jollain tasolla valottuu?

Päädyin jonkinlaiseen luettelomalliin, jossa kerrotaan perusasiat projektista. Lisäksi lättään kummankin lyhyen kertomuksen alle pienen otteen tekstistä. Ihan vain huvikseni. Kukapa kirjoittaja ei haluaisi muiden lukevan tekstejään? Minä ainakin haluan.

Projekti 1 

Synkkäsävyinen lowfantasiakertomus hyväksikäytöstä, orjuudesta ja syvästä itseinhosta kumpuavasta narsismista. Tähänastisista projekteistani raskain, ja sen huomaa kirjoittaessa. Olen kirjoittanut jo nelisen vuotta ja olen vasta lähestymässä ensimmäisen satasen rajaa. Raskaasta teemastaan huolimatta yksi rakkaimmista tarinoistani ikinä.

Kirja seuraa yksityiskohtaisesti porttolassa kasvaneen Isayan uutta elämää karussa munkkiluostarissa. Pääpaino on Isayan henkisessä kasvussa ja hänen keinoissaan selvitä menneisyytensä ja nykyisyytensä kanssa. Eläinrakkaana ihmisenä minun voisi kuvitella tunkevan tärkeitä eläinhahmoja joka kirjaan, mutta tämä projekti on ensimmäinen, jossa eläimellä on suuri osa. Eläin esiintyy pelkkänä eläimenä, ei fantasiakirjojen tapaan puhuvana ja ihmisen lailla ajattelevana, mutta sillä on tärkeä roolinsa tarinassa.

Sadonkorjuun aikaan Isaya muuttui malttamattomaksi. Taman yritti toppuutella häntä, mutta siitäkin huolimatta Isaya istui jokaisena iltana luostarin muureilla ja tuijotti kuilun yllä kulkevaa siltaa. Päivät juoksivat ja illat muuttuivat lämpöisistä koleiksi ja koleista kylmiksi. Keltaisena lainehtivat pellot kynittiin lyhyiksi ja muurin vierellä kasvava vanha pihlaja pudotti lehtensä. Punaiset marjat houkuttelivat paikalle loputtomalta tuntuvan määrän tilhiä. Isaya huvitteli viskelemällä näitä kävyillä, kunnes ylipappi sattui paikalle yhtenä päivänä ja raahasi hänet niskahiuksista katumushuoneeseen. Kuoleman edessä kaikki elävä oli samanarvoista. Kuka hän, pieni onneton lapsi, oli sanomaan, että tilhi oli vähäarvoisempi kuin hän itse?
    Seuraavana päivänä, katumushuoneen kylmä vieläkin luissaan, Isaya vei tilhille leipää. Hän vei sitä seuraavana, seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä ja oppi lopulta tunnistamaan selvimmin erottuvat yksilöt toisistaan. Muutaman linnun hän jopa nimesi, jottei tuntisi odottaessaan oloaan niin yksinäisesi. Parven sairaimman linnun hän nimesi Isännäksi, koska oletti sen kuolevan ensimmäisiin pakkasiin. Kun Isäntä löytyi ensilumien aikaan kangistuneena puun juurelta, Taman auttoi häntä hautaamaan sen. Veljen kysyessä, mitä he kirjoittaisivat puiseen muistolaattaan, Isaya käski olla kaivertamatta mitään.
    Isäntä oli nyt poissa, ja niin oli kaikki muukin, mikä siihen elämään kuului.

Projekti 2

Vanhimman veljeni vuosikymmeniä vanhaan fantasiamaailmaan perustuva kertomus ilveilijästä, joka muusansa perässä matkustaessaan sattuu todistamaan yhteiskunnallista murrosta ja uuden ajanlaskun alkua. Kirjan päähenkilön sukupuolta ei mainita missään välissä, eli lukija saa päätellä hänen sukupuolensa aivan itse. Pyrin tällä pääsemään irti siitä fantasiakirjoja niin usein riivaavasta pakonomaisesta halusta kuvailla kaikki. Päähenkilön sukupuolella tai ulkoisella olemuksella ei ole väliä. Millaiseksi lukija hänet mielessään kuvitteleekaan, se on oikein.

Tässä projektissa minun on ensimmäistä kertaa tarkoitus kokeilla romantiikkaa osana tarinaa. Minut tuntevat tietävät, että epäromanttisempaa ihmistä saa hakea. Minuun iskevät perhesuhteet ja tarinat veljeydestä ja sisaruudesta, isistä ja pojista, äideistä ja tyttäristä. Romantiikka on niin kulunut aihe, että olen vältellut sitä. Kenties sen voi kuitenkin toteuttaa vähemmän kuivalla tavalla, sopivana ja tärkeänä osana tarinaa, ja juuri sitä yritän.
 
Sää suosi, kun retkikunta kirkkaana syyspäivänä jätti Kirjolampaan kylän taakseen. Viisi taania, joista yksi oli Karhu, sekä Tuulihaukka palvelijattarensa ja ystävättärensä kanssa. Korkea asema oli tarkoin piilotettu paksujen, huolella valittujen kauhtuneiden turkiksien alle. Maa, jolle he pian astelisivat, kuului viholliselle eikä Ilves hinkunut maksaa tyttärestään valtavia lunnaita
    Varpunen oli käynyt nälkäiseksi viime aikoina. Viime syksyn ja talven ryöstöretkissä ei ollut laulettavaa, ellei halunnut laulaa tappion kitkeryydestä. Karhunpeijaisia ei tullut, sillä karhua ei löydetty. Vanhat laulut eivät enää kirvoittaneet suosionosoituksia eivätkä yösijaa. Eivät edes Karhulta, joka oli kyllästynyt kuulemaan omista uroteoistaan ja ajoi Varpusen Ilveksen vierashuoneesta talliin nukkumaan.
    Koska ilveilijät elivät laulunaiheista, seurasi Varpunen aamun usvaan katoavaa retkikuntaa hyvän aikaa kylän matalilta paaluvarustuksilta. Kun hän ei kuullut enää ääniä eikä nähnyt lyhtyjä, hän hypähti alas aidan päältä ja lähti luikkimaan jalanjäljissä. Kirkas narrinasu oli vaihtunut jo turkistakkiin ja varastettuihin villapöksyihin, mutta hatussa keikkuivat edelleen iloiset kulkuset. Varpunen sätti niitä helkkymään vähän hiljempaa, jotteivät varjostettavat huomaisi heitä, mutta kulkuset olivat aivan liian innoissaan retkestä vaietakseen.

Tuon selvemmin en taida osatakertoa palja stamatta projekteista aivan liikaa.Tällä hetkellä olen keskittyneempi kirjoittamaan Projekti kakkosta, mutta ykkönen etenee silloin tällöin. Olen sen kanssa melkoisesti jumissa eikä hovilukijani(kaan) ole vielä onnistunut määrittelemään, mikä projektissa mättää. Jokin siinä kuitenkin on vialla ja se pitäisi korjata ennen kuin jatkan sitä.